Tulkoot pimeys

Janne Koskela <j.koskela76@gmail.com>

ke 22. heinäk. 20.47
-> Mielipiteet

Kohta voi kutsua Oulua Pohjolan pimeäksi kaupungiksi. Kaupunginhallitus teki tätä hanketta mukailevan päätöksen 15.4.2019 kokouksessa, jonka esityslistaan oli laitettu kohta ”Oulun kaupungin yksityistieavustuskäytäntöjen päivitys”. Ovelaa otsikointia! Valituksia ja kirjoittelua aiheuttava asia oli jätetty pois otsikoinnista mutta tarkoittaen yksityisteiden valaistuksen luovuttamista ilmaiseksi tiekuntien omaisuudeksi. Tällä kirjauksella myös kaikki kulut tulevat tiekuntien maksettaviksi, ja mikäli ei halua tällaista lahjaa, tulee kaupunki purkamaan valaistukset pois.

Otetaanko lahja vastaan tieosuuskunnissa? Asiasta täytyy päätös tehdä 31.7.2020 mennessä. Tämä päätös tietää lisää kustannuksia Oulun laitamilla asuville, yksityistiemaksujen jälkeen joutuvat vielä maksamaan katuvalotkin itse. Kohta ollaan siinä pisteessä, että tiekunnat päättävät olla hakematta kaupungilta avustuksia ja hoitavat tiet talkooporukoilla ja omilla varoilla. Silloin voidaankin laittaa puomi tielle ja pyytää maksu muilta kuin tieosuuskunnan jäseniltä.  Oulussahan on kokemuksia näistä puomiepisodeista, sitäkö Oulun kaupunki haluaa?

Täällä syrjässä asuessani tunnen olevani eriarvoisessa asemassa kuin lähellä keskustaa asuvat. Jos menen sanomaan tuo ääneen, vastaus tulee viipymättä, mitäs valitsit asuinpaikaksi syrjäjäisen osan Oulua. Kyllä täytyisi päättäjien nähdä kauemmaskin kuin Rotuaarille.

19.5.2020 laadittu mielipidekirjoitus

Oulun kaupungin kariutuneet yt -neuvottelut eivät saa olla syynä pienten kyläkoulujen alas ajoon eivätkä toimia helppoina säästökohteina. Pienet koulut ja pienet luokkakoot ovat näin epidemia-aikana arvokkaita. Pienessä koulussa lapsien on helppo ja turvallinen olla, kaikki tuntevat toisensa sekä kiusaamista on vähemmän kuin suurissa kouluissa.

jos kyläkoulut lakkautetaan, kustannuksia tulee kuljetusmatkoista ja alakoululaisille syntyy turhan pitkiä koulupäiviä. Kyläkoulut ovat myös monilla alueilla ainoat harrastetilat iltaisin. Haluaako Oulu epätasa-arvoon kaupungin laitamilla asuvia asukkaita harrastetilat sulkemalla ja haluaako samalla lisää yksityisautoilua illan harrastematkoihin? Mutta jostakin täytyy leikata.

Leikkauslistan pohjana on käytetty Perlaconin selvitystä, joka on vain suuntaa antava koska kaikki asiat eivät ole faktoja. Pois leikkauslistalta oli unohtunut pimennossa tehty juhlapäätös, kulttuuripääkaupunkihanke! Hanke, jota on hehkutettu kuinka paljon se toisi matkailijoita Ouluun. Mitä tapahtuu, jos epidemian iskee uudestaan tai jyllää aktiivisena edelleen, kannattaako satsata matkailijoiden houkuttelemiseen? Tämä riski kannattaa pitää mielessä, kun rahoja laitetaan hankkeeseen. Olisiko tässä yksi merkittävä säästökohde?

Kupsussuolle

Juuri hiljan uutisoitiin, kuinka Hossan kansallispuiston kävijämäärät ovat lisääntyneet ja Suomussalmi kaipaa matkailuyrittäjiä. Koronakeväänä on opittu katsomaan lähelle ja vielä lähemmäs voisimme katsoa täällä Oulussa. Uusi Oulu on maantieteellisesti laaja, mereltä erämaahan. Ollaanhan sitä oikein poronhoitoaluettakin!

Ouluun on saatu Sanginjoen suojelualue. En tarkoita, että suojelualueita pitää saada välttämättä lisää. Metsiä hoidetaan Suomessa säntillisesti ja niitä ei autioiksi hakata. Jos metsää häviää, se häviää asutuksen ja teiden vuoksi, sillä hakkuut metsitetään.

Mielestäni Oulun reuna-alueille pitäisi saada patikkareittejä. Esimerkiksi Yli-Iin Kierikin seutu olisi hyvä suunta. Kipaistaan Kupsussuolle ja takaisin. Moniko oululainen hoksaa, missä on Kupsussuo? Kierikissä olisi jo valmiina rakennettua majoituskapasiteettia ja muuta retkeilijöiden varalle. Kierikki muinaismuistojen alueena saisi olla toki rauhassa. Retkeilijät voisivat mennä toiseen suuntaan, mutta tukikohta olisi sama. Onhan Hossassakin patikkareittejä ja hyvin vanhoja kalliomaalauksia Värikalliolla. Sopivat siellä elämään rinnakkain. Samoin Rokuan Geopark -alue tarjoaa muinaista geohistoriaa ja samalla muuta virkistystä. Ei kai Oulu nyt Utajärveä huonommaksi jää?

Matkailua pitäisi kehittää myös merelle päin. Varjakasta Kiviniemeen asti on Oulun merellistä rantaa. Ei muuta kuin virkistyskäyttöä lisäämään. Retkeilyyn sijoitettu euro tulee takaisin tuottoina positiivisine terveysvaikutuksineen. Kukapa olisi esimerkiksi ennustanut frisbeegolfin suosion kasvamisen ja lajin suorituspaikkojen suosiota vielä muutama vuosi sitten! Sama voidaan tehdä ulkoilureittien kanssa, mukavat reitit innostavat ihmiset liikkumaan monin tavoin.

Maatalous elää maaseudulla

Minulle ei ole vuosien saatossa valjennut, miksi Suomessa ei arvosteta maaseutua. On puolue, jolle on vaikea tunnustaa suomalaisen ruuantuotannon ja metsätalouden vahvuudet ja onnistumiset. Mutta ei, näille hillittömille ei mikään passaa. Milloin on traktori tien tukkona ja sitten haisee lanta ohikulkijan autoon. Ja maalla asuvat ovat pilkan kohteena, kun ovat valinneet asuinpaikakseen keskustan ulkopuolisen alueen. Mutta maaseudun tuotteen kyllä kelpaavat kaupunkilaiskuluttajalle ja veroeurot valtiolle.

Keskusteluissa ihmetellään viljelijän saamia tukia, jotka ovat monen mielestä liian suuria. Ei ihmettelijä taida tietää minkälaiset investoinnit, suunnitelmat ja paperibyrokratiat on käyty läpi, kunnes rahat ovat tilillä. Maataloustuet elättävät siis niitä tarkastavat virkamiehet myös ja paperibyrokratian.

Ja jälkiperintä on olemassa, jos ei ole kaikkia ohjeita noudatettu. SDP:n Arvo Salo sanoi aikanaan Tapa talonpoika päivässä. En tahdo edes kuvitella tukitarkastajien puoluekantoja. Sangen tehokkaasti vihreä ideologia jatkaa maatilojen kaatamista. En ole kuullut, että kansanedustaja Pitkolla olisi esimerkiksi kummimaatilaa, kuten alueen kansanedustajilla on tapana olla. Vihreille ilmastopolitiikka on tärkeämpää kuin käytännön työ. Ja tuossa lauseessa paino sanalla politiikka. Silloin jää ruuantuotanto maaseudulla ja tehdasteollisuus varjoon, josta suoraan seuraa Suomen talouden joutuminen vielä synkempään tilaan.

Vihreiden mukaan myös peltoviljely on pahasta, nekin pitäisi muuttaa kasviperäisiksi pelloiksi koska silloin voitaisiin ruokkia 4 kertaa enemmän ihmisiä kuin nyt ja samalla jäisi vielä tilaa metsille ja luonnon eläimille. Myös lähellä tuotettu ruoka on pahasta, kun sen joutuu tuomaan kylmäautolla kauppaan. Mutta ulkomailta tuotu avokado ja lattekahvinpavut eivät tuota tunnontuskaa.  Ja lähiruuan tuotanto sotkee myös paikalliset uimavedet. Näitä juttuja löytyy paljon Vihreitten julkaisemasta viite.fi sivustolta. Minulle jäi tuosta sivusta mielikuva, ettei Suomen maaseudulla saa tehdä muuta kuin viljellä soijaa käsipelillä pienellä peltotilkulla, tai muuttaa kaupunkiin koska siellä on kaikki paremmin ja lähellä puhdas luonto.

Metsät eivät muuten nykylainsäädännöllä tule hävitetyksi hakkaamalla, vaan siksi että ne raivataan vaikkapa lähiöasutuksen ja teiden rakentamiseen. Hakattua metsää koskee aina uusintamisvelvollisuus. Sen sijaan betonirakentamiseen murskattu kallio ei kasva uudelleen, kuten puu, josta on tehty talo.

Turvaton Suomi

Ministeri Maria Ohisalo kirjoittaa blogissaan 16.8.2019 näin: ”Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. On huolestuttava huomata, kuinka turvallisuuden tunnetta pyritään rapauttamaan tarkoituksella. Tämä tapahtuu lietsomalla epäluuloja ja lyömällä kiilaa eri ihmisryhmien välille. Suomessa väkivaltaan yllytetään nimenomaan äärioikeiston ja maahanmuuttoa vastustavien piireissä.”

 

Mitähän vihreä puolue jota Maria edustaa tekee? Ilmastohysterian lietsominen on yksi muoto, jota vihreät avoimesti tuovat esiin ja lietsovat. Yksi hyvä esimerkki on Sitran teettämä kyselytutkimus, jossa käy hyvin ilmi tämä vihreiden ilmastoasia. Tutkimukseen vastasi yli 2000 iältään yli 15 vuotiasta nuorta. Heistä 27 prosenttia ahdistus kuvaa erittäin tai melko hyvin heidän tuntemuksiaan ilmastomuutoksesta. Eniten ahdistusta kokivat alle 30 vuotiaat.

 

Ei ole oikein pelotella nuoria. Tämäntapaisilla ilmastopelotteluilla on pitkälle seuraavat vaikutukset. Toivoa sopii, etteivät tartuta tätä vielä nuorempiin lapsiin. Toivottavasti tämä ei ole vihreiden tulevien äänestäjien keräämistä. Tämä on myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia, koska ihmiset alkavat ahdistumaan. Ahdistuminen on myös sairaus ja näillä hommilla saamme Suomeen erittäin sairaita nuoria ja ahdistuneita ihmisiä. Tätäkö Vihreät ja Ministeri Ohisalo haluaa?

 

Kuka laittaa lapset ja nuoret ilmastomarsseille ja ilmastotempauksiin? Tehdäänkö tämä vain näkyvyyden tähden? En hyväksy lasten ja nuorten käyttämistä politiikan välineenä.

Vanhuksen vedätys

Vanhusten määrä on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Tämän ovat huomanneet myös huijarit ja kaupustelijat. Vanhuksien ovilla käy keksityn asian varjolla henkilöitä, jotka tulevat sisään ja vievät käteisen rahan ja helposti rahaksi muutettavan omaisuuden. Tunnetuimpia ovat valepoliisit, jotka kyselevät pankkikorttia ja pankin tunnuslukuja. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet kaupustelijat.

Yleensä toiminnan kaava menee näin: ensin soitetaan vanhukselle, esitellään yritys mistä soitetaan ja kerrotaan vanhuksen asuinalueella olevan työmaakohde ja samalla voidaan kartoittaa vanhuksen asunnon tilanne ilmaiseksi. Tai yrityksen edustaja liikkuu asuinalueella. Tarkoitus on vain päästä vanhuksen kanssa juttelemaan ja allekirjoitus sopimuspaperiin. Röyhkeimmät tulevat vanhuksen ovelta sisälle asti kaupustelemaan. Yleensä näitä ovikauppiaita on vähintään kaksi, heidän on helpompi painostaa vanhusta tekemään hänelle tarpeetonkin kauppa ja toimia samalla todistajana yrityksen puolesta.

Törkeimmissä tapauksissa kauppiaat kertovat asukkaille heillä olevan oikeus tarkistaa jokin asia, ja määrätä käyttökieltoon, kunnes tarvittavat korjaukset on suoritettu. Yleensä näitten kaupustelijoiden tuotteen ovat markkinoiden kalleimmasta päästä. Omaisille nämä kaupat tulevat ikävänä yllätyksenä, kun ovat luulleet vanhuksien pärjäävän vielä ilman jokapäiväistä huolenpitoa. Itselle on kaupattu vastikään ainakin seuraavia remontteja katto, ikkuna, putki, pesuhuone, tulisija, piippu, piipunpellitys, piipunhattu, lämpöeritys, lämpöeristyksen mittaus, ilmastointiputkien puhdistus, seinän tuuletusraon puhdistus jne.

Monikaan ei kehtaa kieltäytyä solmimasta kauppoja omassa kodissa, kun ensin on paikan päällä näytetty ja tehty kaupattavaa työtä. Joten painostamalla syntyy kaupat. Eikä anneta aikaa pohtia tai muualta kysyä työnhintatasoja vertailuksi. Mitenpä vanhus muuten pääsisi tilanteesta eroon.

Minun Kirkkoni

Kirkko ei ole pelkästään vanha rakennus, jota tuuletetaan ennen jumalanpalvelusta. Kirkko on paljon muutakin, se ottaa jäsenekseen seurakuntaan kasteen muodossa ja poistaa seurakunnasta hautajaisilla.

Kirkosta eroaa väkeä sen verran tiuhaan tahtiin, että erolaskuria voitaisiin käyttää tuulettimena. Eroamisten selityksenä kuuluu, ettei haluta maksa yhtään ylimääräistä veroa. Olisiko kirkon siis aika katsoa omaa tekemistä? Kirkon julkinen riitely naisten pappeudesta ja samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ei ainakaan lisää ihmisten halua liittyä kirkkoon.

Samalla tavalla ne liperit sopivat naisille kuin miehillekin. Joillekin voi olla helpompi lähestyä naispappia kuin miespappia. Kiista samaa sukupuolta olevien vihkimisestä repii ja riehuu niin kirkon sisällä ja ulkona. Eikö kirkko olekaan suvaitsevainen? Olen kuullut jopa pappisvihkimyksessä kysyttävän, aiotko vihkiä samaa sukupuolta olevia? Jos vastaat kyllä, liperit jäävät saamatta. Asiaa on selitelty raamatun tulkinnalla, avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Ontuva selitys. Toinen selitys on kirkkorakennuksen pyhyys, ettei siellä voida vihkiä. Ei kirkko ole elävä olento, se on rakennus.

Kirkon pyhyys on tunnetila. Raamattu antaa selityksiä niin kuin sitä luetaan. Ei siitä pysty kaikkea kääntämään suoraan nykypäivään. Vauva otetaan kasteessa seurakuntaan jäseneksi ja myöhemmin sanotaan tälle jäsenelle, ettei häntä voida vihkiä avioliittoon kumppaninsa kanssa. Tulee varmasti tunne siitä, maksoinko turhaa veroa useamman vuoden.  Ei omaisille ilmoiteta, ettei vainajaa voida haudata kirkkomaahan koska on elänyt samaa sukupuolta olevan kanssa. Kirkko tarvitsee suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksyntää. Kirkon täytyisi myös panostaa enemmän kotimaan heikompiosasten huolehtimiseen, vaikka se olisi pois ulkomaan avustuksista ja lähetystyöstä. Siirrytään nykyaikaan!

Olen ehdolla kuntavaaleissa, Reuna-alueiden puolustajana!!

Kuntavaaleissa numeroni on 241.

Kuntavaaliesitteeni.

Kuntavaaliesitteeni.

Kunta vaalit lähestyvät!

Muistathan ennakkoäänestysaika on 29.3.-4.4.2017. Ja virallinen vaalipäivä 9.4.2017. Muista äänestää!

Näillä sivuilla mennään kohti kuntavaaleja. Täältä voi lukea kaikki mielipidekirjoitukseni ja näet ajankohtaisia tapahtumia joissa olen mukana! Myös Kalevan blogia kannattaa seurata!

Voit seurata poliittisia mielipiteitäni asiasta ja asian vierestä. Voit myös ottaa minun yhteyttä.